
Onhan se Valio – 120 vuotta
Valion tarina alkoi vuonna 1905, kun suomalaiset maidontuottajat perustivat osuusliike Valion. Samalla käynnistyi tarina yrityksestä, jonka kaiken tekemisen keskiössä on laatu. Tällä tiellä on nykyisin myös Valio Aimo® – vaalimassa erinomaisuutta, jotta voimme olla rakentamassa suomalaista ruokakulttuuria myös seuraavat 120 vuotta.
Vauhtiin voista
Valio sai alkunsa, kun suomalaiset maidontuottajat perustivat vuonna 1905 osuusliike Valion viedäkseen maailmalle suomalaista voita. Yhä tänä päivänä olemme tuo maidontuottajien omistama yhtiö, joka tuottaa vastuullisia ja laadukkaita makuelämyksiä. Meillä on juuret Suomessa, mutta olemme kansainväliseksi syntynyt ja maailmanlaajuisesti arvostettu.


Intohimona innovointi
Innovaatiot ovat olleet Valion menestyksen ytimessä kautta aikojen. Työmme ruoka-alan suunnannäyttäjänä alkoi Valion tuotekehityslaboratorion perustamisesta vuonna 1916. Laboratorion johtajaksi tuli A.I. Virtanen, joka sittemmin palkittiin työstään kemian Nobel-palkinnolla.
Rakastetut brändit
Valio Koskenlaskija, Valio AURA® ja Valiojogurtti®. Vahvat brändit ovat innovatiivisuutemme kiteytymä. Niissä yhdistyvät kyky tunnistaa asiakkaidemme tarpeita, kehittää uusia huipputuotteita ja tuoda ne markkinoille houkuttelevalla tavalla. Tänä päivänä kehitämme joka vuosi noin sataa uutta tuotetta ja uudistamme samalla koko ruokajärjestelmää.


Hauska tukustua!
Valio Aimo®, uuden ajan foodservice-toimija, syntyi Valion ja Heinon Tukun kädenpuristuksesta vuonna 2021. Samalla yhdistyi paitsi kahden perinteikkään ruoka-alan yrityksen pitkä historia, myös intohimo lyömättömän hyviin ruokaelämyksiin. Ravintola-alan ammattilaiset saivat taustajoukkoihinsa kumppanin, jolle laatu, asiakastarpeiden ymmärtäminen ja toimitusvarmuus ovat avaintekijöitä.
Yhdessä eteenpäin
Tiedämme, että kokemus tuo mukanaan viisautta, muttei turvaa tulevaisuutta. Siksi uskomme yhteistyön ja uuden kokeilun voimaan – jotta voimme olla mahdollistamassa unohtumattomia makuelämyksiä myös seuraavat 120 vuotta. Yhdessä asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa.

Katso Valion juhlavuoden mainosfilmi
