Hartwallin uutuusjuomilla maku ja fiilis edellä kesään

Elämyksellisyyden roolia ei voi liikaa korostaa, kun kuluttajat valitsevat juomiaan tänä päivänä. Kesällä maistuvat raikkaat ja kylmät juomat. Valmistaudu tulevaan juomasesonkiin Hartwallin uutuusmakujen kera.
Kun kuluttajat valitsevat juomiaan, nautinnollisuus ja elämyksellisyys ajavat kaiken ohi, toteaa Hartwallin liiketoimintajohtaja Sanna Dooley.
”Trendi on, että valinnat ovat tosi makuvetoisia, siitä ei olla valmiita tinkimään. Silti juomalta toivotaan myös muita ominaisuuksia, kuten vähäkalorisuutta tai funktionaalisia etuja, kuten vitamiineja tai kofeiinia.”
Kuluttaja ei ole enää niin uskollinen tuotekategoriallekaan: siiderin juoja saattaa tarttua olueen, jossa on kiinnostava makuvaihtoehto. Esimerkiksi Lahden Erikois Twisted Citrus on uutuus, joka puhuttelee sellaisiakin, jotka eivät tyypillisesti miellä itseään oluen kuluttajiksi. Elämyksellisyyttä tarjotakseen onkin löydettävä omalle asiakaskunnalle relevantit tuotteet.
Rakenna kiinnostava juomavalikoima
Tuttuus ja luotettavuus on toiseksi suurin tekijä juomavalinnassa. Se tarkoittaa valintoja tutuilta tuotemerkeiltä, mutta ehkä uudella makuvariantilla.
”Hyvä esimerkki on Pink Rasberry -lonkero, joka ananaslonkeron jalanjäljillä tulee varmasti olemaan kesän hittijuoma. Kesällä makuvalinnoissa korostuu raikkaus”, Dooley sanoo.
Dooley suosittelee pitämään vahvan perusvalikoiman, joka sisältää tunnettuja brändejä ja sitä kautta kuluttajille helppoja juomavalintoja. Sen lisäksi valikoimassa on oltava sesonkeja palvelevia uutuuksia, jotka ovat näkyvästi esillä niin jääkaapissa kuin hinnastossakin.
Tee vadelmaspritz: Sekoita puolet Original Long Drink Pink Raspberry -lonkeroa ja puolet kuohuviiniä. Tarjoile jääpalojen tai kotimaisten pakastevadelmien kera.

Sanna Dooleyn suosikit × 3
”Ananaslonkero tuplaa myyntinsä kesäisin ja samaa nostetta odotan vadelmalonkerolle. Lahden Erikois Twisted sitrus on odotettu, brändin ensimmäinen vehnäolut. Kevyet hard seltzerit maistuvat niin arkena kuin juhlahetkissä.”
Hartwall Original Long DrinkPink Raspberry, 5,5 %
Raikas lonkero, jonka maussa yhdistyvät herkullinen vadelma ja aito, vuoden 1952 reseptillä valmistettu gin. Tarjoile jääkylmänä.

2. Hartwall Hard Seltzer, 4,5 %
Raikas ja kevyt alkoholijuoma, jossa yhdistyy hiilihapotettu ja maustettu vesi sekä vodka. Uutuusmakuina sitruuna ja päärynä. 0,33 litran tölkissä 86 kcal.

3. Lahden ErikoisTwisted Citrus, 5 %
Raikas vaalean oljenkeltainen suodattamaton vehnäolut, jossa maistuu makea appelsiini, trooppiset hedelmät ja korianteri. Tarjoile 4−6-asteisena.

Tilaa tuotteet tai nouda myymälästä
Koko Suomen toimitustukku
Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.
Pääkaupunkiseudun pikatukut
Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.