Hävikin vähentäminen on yhdistelmä ennakointia ja saumatonta yhteistyötä

Olemme sitoutuneet puolittamaan Valio Aimo -tukun ruokahävikin vuoden 2024 lähtötasosta vuoteen 2030 mennessä. Tärkeimpiä toimiamme tavoitteen saavuttamiseksi ovat hävikin ennaltaehkäisy sekä tilaus-toimitusprosessin optimointi.
Syyskuinen hävikkiviikko kääntää katseen hävikkiin – tai kuten me tykkäämme puhua, hyvikkiin. Teema on kuitenkin ajankohtainen läpi vuoden. Vaikka suurin osa (31-33 %) ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa, on meillä kaikilla vielä varaa parantaa.*
Aiomme olla asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Hävikistä hyvikkiä
Ravintoloissa syntyy vuosittain noin 61 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä.** Pyrimme vähentämään alalla syntyvää hävikkiä paitsi oman toimintamme tehostamisella, myös tiedon ja ideoiden jakamisella. Esimerkiksi kattava Hyvikki-kokonaisuutemme antaa lukuisia vinkkejä siihen, kuinka hävikki käännetään hyvikiksi.