Siirry sisältöön
Lahdessa koululaisille maistuu pasta
Asiakastarinat

Lahdessa koululaisille maistuu pasta

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut tarjoaa koululaisille herkullisia, terveellisiä ja yhä vastuullisempia aterioita budjettipaineista huolimatta. Yhdestä klassikosta ei silti tingitä.

Valio Aimo® asiakas

Mikä?
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut on Lahti-kaupunkikonsernin tytäryhtiö, joka tarjoaa ateriapalveluita Lahden ja lähikuntien kouluille ja päiväkodeille sekä kunnille, kuntayhtymille ja muille asiakkaille. Neljässä tuotantokeittiössä ja noin 50 palvelukeittiössä valmistuu päivittäin 18 000 lounasannosta.

Ketkä?
Sari Haverinen, palveluesimies ja Miia Kakko, tuotekehittäjä

Yhteinen makuparisuosikki?
”Valion kirsikkatäyte ja suklaa ovat lyömätön makupari sesongin herkuissa, esimerkiksi jouluisessa kääretortussa.”

Tervetuloa ruokatreffeille!

Maksuton kouluruoka saapui Suomeen vuonna 1948, eli kouluruokaa on tarjottu jo 75 vuoden ajan. Matkan varrelle mahtuu niin ruokatarvikkeiden omatoimista kasvattamista ja keräämistä kuin legendoja kumiperunoista ja kanaviillokistakin. Nykyisin lähes 840 000 lasta ja nuorta nauttii koulupäivänsä aikana erinomaisista raaka-aineista valmistetun ilmaisen aterian.

Kouluruokailussa ei Sari Haverisen ja Miia Kakon mukaan kuitenkaan ole kyse pelkästä ruoasta, vaan myös sitä ympäröivästä ruokailutilanteesta. Tänä päivänä sitä värittää valitettavan usein kiire.

”Moni voi kokea kiireen, melun ja tungoksen ahdistavaksi. Pohjimmiltaan ruokailu on kuitenkin sosiaalinen, jopa opettava tapahtuma, jonka aikana syödään ja vietetään aikaa yhdessä. Ruokailun kesto vaihtelee kouluittain, mutta yleisesti ottaen kymmenenkin minuuttia lisäaikaa olisi iso juttu”, he toteavat.

Kouluruokaan liittyvät ennakkoluulot ovat puolestaan useimmiten vanhempien perua. Yksi keino kouluruoan imagon nostamiseen onkin kutsua myös kotiväki kouluruoan äärelle.

”Olemme alkaneet toteuttaa ruokatreffejä, joihin oppilaat saapuvat syömään kouluruokaa yhdessä vanhempiensa kanssa. Palaute on ollut hyvää, ja aiommekin laajentaa treffejä yhä useampiin toimipisteisiimme.”

Ruokatreffeiltä Haverinen ja Kakko kollegoineen toivovat positiivista vaikutusta siihen, miten perheet suhtautuvat ja arvostavat kouluruokaa.

Sillä onhan siihen aihettakin. Valtaosaan maailman maista kun maksuton ja maistuva kouluruoka ei ole saapunut vieläkään.


Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi Toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksen.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden tilataksesi Pikatukusta. Saatavilla on myös Tilaa & Nouda -palvelu, joka ei edellytä asiakkuutta.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme. Ilman asiakkuutta tilaavat saavat toimituksen pääkaupunkiseudulle.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search