Hallitse reseptejäsi ja katelaskentaa Minun Aimossa

Minun Aimo -palvelu on täydentynyt toiveominaisuudella, katelaskurilla! Uusi ominaisuus tuo tehokkuutta myös reseptien hallintaan sekä tilaamiseen.
Mitä jos kaikki reseptisi löytyisivät yhdestä paikasta, voisit helposti seurata annosten katetta ja tilata reseptin ainekset verkkokaupasta yhdellä klikkauksella? Se on nyt mahdollista Minun Aimon Minun reseptit -osiossa.
Minun reseptit -ominaisuutta on kehitetty yhdessä erilaisten asiakkaiden kanssa, jotta se vastaa juuri niihin tarpeisiin, joita ammattilaisilla on.
Asiakkaiden haastatteluissa kävi ilmi, että monilla reseptiikka oli hajallaan eri paikoissa, kuten Wordeissa ja Exceleissä. Ajatus reseptiikan hallinnasta yhdessä paikassa, Minun Aimossa, kuulosti asiakkaista kätevältä, mutta reseptien siirto hieman työläältä.
”Siihen keksimme oivan ratkaisun, A.I.mo apurin, joka tekee reseptin syöttämisestä vaivatonta. Tekstin voi kopioida haluamastaan paikasta ja liittää sen palveluun”, Valio Aimon kehityspäällikkö Pirjo Kaartinen vinkkaa.
Hän kertoo, että palautteen perusteella tehtiin monia muitakin arjen työtä helpottavia ja nopeuttavia muutoksia.
”Yksi esimerkki on reseptin saanto, jota toivottiin paremmin esiin. Määritimme myös järjestelmän tarjoamaan reseptiin ensimmäiseksi tuotteita, joista asiakkaalla on sopimushinnat”, Kaartinen kertoo.
Minun Aimoon pääset samoilla käyttäjätunnuksilla kuin Valio Aimo -verkkokauppaan.
A.I.mo apuri tekee reseptin syöttämisestä vaivatonta: Tekstin voi kopioida haluamastaan paikasta ja liittää sen palveluun.”
4 syytä käyttää Minun reseptit -palvelua

1. Hallitset omia reseptejäsi kätevästi yhdessä paikassa

2. Vaihtelet annosten kokoja ja määriä näppärästi

3. Hinnoittelet annosten myyntihinnan oikein ja varmistat katteen

4. Tilaat reseptin tuotteet helposti verkkokaupasta
Kokeile, miten näppärä palvelu on!
- Mene osoitteeseen https://minunaimo.valioaimo.fi ja kirjaudu palveluun Valio Aimo -verkkokaupan tunnuksilla. Jos olet Valio Aimo -tukkuasiakas, mutta et vielä käytä verkkokauppaa, voit rekisteröityä käyttäjäksi täällä.
- Klikkaa Minun Aimo -palvelun navigaatiosta Reseptit > Minun reseptit
- Tuo palveluun omat reseptisi, lisää myyntihinta ja tarkista kate sekä jaa reseptisi kollegoille. Saat myös klikattua reseptin ainekset helposti ostoskoriin ja tilattua toimitustukusta. Helppoa, eikö vain!

Mikä Minun Aimo?
Keväällä 2025 lanseerattu Minun Aimo -palvelu sujuvoittaa arkea kokoamalla yhteen monet Valio Aimo -asiakkaiden tarvitsemat tiedot: ostoraportit, asiakastiedot, sähköisen tukkukortin, reseptit, tietopankin ja asiakaspalvelun – ja nyt myös elintarvikeostojen ilmastovaikutustiedot. Palvelun käytössä ja tiedon etsimisessä auttaa näppärä ja nopea tekoälyapuri A.I.mo.


