Siirry sisältöön
Vinkkiartikkelit

Täydellinen maitovaahto kahviin baristan neuvoilla

Täydellinen maitovaahto kahviin baristan neuvoilla

Erikoiskahvien kysyntä kasvaa jatkuvasti ja kahvikansana suomalaiset ovat edelleen maailman kärkeä. Näillä muutamilla Vuoden Barista Jarno Peräkylän antamilla vinkeillä pääset hiomaan maidon vaahdottamisen tekniikkaa ja tutustumaan latte artin maailmaan. Kaiken pohjana on tietenkin hyvä kahvi ja oikeanlainen maito!

Näin saat aikaan täydellisen maitovaahdon

  • Maidon vaahdottamista voi verrata kerman vatkaamiseen: jotta juoksevasta kermasta saa vaahtoa, sen joukkoon pitää vatkata ilmaa.
  • Vaahdotettavan maidon tulee olla jääkaappikylmää.
  • Hyvä maitovaahto on pehmeää ja notkeaa, ei kovaa ja kuivaa höttöä. Kun vaahto on onnistunut, ei esimerkiksi cappuccinoa juodessa huomaa, mihin vaahto loppuu ja mistä kahvi alkaa.
  • Jotta maitovaahto onnistuu, ilma pitää saada maitoon tasaisesti ja vähitellen. Sen jälkeen maidon rakennetta työstetään niin, että ilma jakautuu pienenpieniksi kupliksi.
  • Aikaa vaahdon aikaansaamiseen on rajallisesti, sillä maito kuumenee koko vaahdotuksen ajan. Vaahdotus lopetetaan, kun maidon lämpötila on 55–65 astetta.
  • Vaahdottamisen jälkeen kannua kannattaa pyöräyttää pari kertaa, jotta maito sekoittuu tasaisesti. Jos maidon pinnalla on isoja kuplia, ne saa helposti pois lyömällä kannua kevyesti pöytää vasten.

Näin valmistat erikoiskahvit

Näin vaahdotat maidon kahviin

Paksu ja täyteläinen maitovaahto on olennainen osa erikoiskahveja, kuten cappuccinoa ja caffe lattea

Näin teet cappuccinon

Vuoden barista Jarno Peräkylän ohjeilla valmistat täydellisen cappuccinon.

Näin teet caffe latten

Vuoden barista Jarno Peräkylän ohjeilla valmistat täydellisen caffe latten.

Näin teet flat whiten

Vuoden barista Jarno Peräkylän ohjeilla valmistat täydellisen flat whiten.


Näin teet latte art -sydämen

Vuoden barista Jarno Peräkylän ohjeilla valmistat täydellisen latte art -sydämen.

Näin teet latte art -tulppaanin

Vuoden barista Jarno Peräkylän ohjeilla valmistat täydellisen latte art -tulppaanin.

Näin teet latte art -rosettan

Vuoden barista Jarno Peräkylän ohjeilla valmistat täydellisen latte art -rosettan.

Näin teet latte art -joutsenen

Vuoden barista Jarno Peräkylän ohjeilla valmistat täydellisen latte art -joutsenen.


Valio kahvimaito

Valio kahvimaito on suunniteltu yhdessä baristojen kanssa ja tarkoitettu erityisesti kahvin kanssa käytettäväksi. Maultaan Valio kahvimaito on hieman makeampi, mikä tuo kahvijuoman makuun pyöreyttä. Tästä syntyy kestävä vaahto, ja se sopii siksi erityisen hyvin erikoiskahveihin. Rasvaa 2 g / 100 g.

Valio Eila® 3% maitojuoma laktoositon

Valio Eila® 3% maitojuoma laktoositon on suosittu myös kahvilakäytössä, sillä laktoosittomana tuote soveltuu myös niille, joille maidon laktoosi aiheuttaa vaivoja. Rasvapitoisuus on 3 g / 100g.

Valio täysmaito

Täyteläinen Valio täysmaito sopii erinomaisesti kahvin kanssa sellaisenaan ja siitä syntyy myös samettinen vaahto. Rasvaa 3,5 g / 100 g.

Valio Luomu™ vanhanajan täysmaito

Valio Luomu™ vanhanajan täysmaito on maultaan todella täyteläinen ja kermainen, ja sopii etenkin lyhyempiin kahvijuomiin. Rasvapitoisuutta ei vakioida, vaan on rasvaa saman verran kuin suoraan lehmästä lypsettynä, 4,1–4,4 %. Rasvapitoisuus vaihtelee lehmän rodun, sen syömän ravinnon ja vuodenajan mukaan.



Search