Siirry sisältöön

Poimijan muistilista

  • Jokaisenoikeuksien puitteissa ruohovartisten kasvien maanpäällisten osien sekä puissa ja pensaissa kasvavien kukkien kerääminen on sallittu. Sen sijaan puiden lehtien ja havujen, sammalten, jäkälien, kerkkien, mahlan sekä mustikan- ja puolukanvarpujen kerääminen vaatii maanomistajan luvan.
  • Poimi kasveja puhtailta kasvupaikoilta, kaukana vilkkaista teistä, koiranulkoilutuspoluista, navetoista, teollisuuslaitoksista ja golfkentistä. Välttele myös lannoitettujen viljelyalueiden lähellä kasvaneita villiyrttejä.
  • Kerää yrtit kuivalla säällä ja aamukasteen jälkeen, jotta ne ovat kuivia ja säilyvät pidempään. Poimi yrtit muovipussin sijaan ilmavasti paperipussiin tai koriin, sillä muovissa ne pilaantuvat nopeasti.
  • Huuhtele yrtit hyvin ennen käyttöä, osa kaipaa lisäksi kevyttä ryöppäämistä.

Villiyrtit esittelyssä

Kataja

Juniperus communis

versot: TOUKO–KESÄ, marjat: SYYS–LOKA

Kataja on pensas, joka kasvaa kuivilla paikoilla, mutta myös tuoreissa metsissä, lehdoissa ja soilla. Kypsät mustansiniset marjat käytetään mausteeksi juomissa, siirapeissa ja erilaisissa padoissa. Nuoria kerkkiä, versoja ja puuta voidaan käyttää mausteena tai savustuksessa antamaan makua. Katajan kerkkien, versojen sekä puun kerääminen vaatii maanomistajan luvan.

Kuusenkerkkä

Picea abies

TOUKO–KESÄ

Kuusen vuosikasvu eli kerkkä sopii salaatteihin ja smoothieihin sekä paistettuna lisukkeeksi. Monikäyttöisistä kerkistä voi valmistaa siirappia ja pestoa tai niitä voi uuttaa mehuun, snapsiin tai ruokaöljyyn sekä hillota ja kuivattaa teeksi. Kerkkien kerääminen vaatii maanomistajan luvan.

Mesiangervo

Filipendula ulmaria

lehdet: TOUKO–KESÄ, kukat: KESÄ–HEINÄ

Suomessa yleisen mesiangervon kukkien voimakkaan aromaattisesta mausta voi löytää mantelia ja hunajaa. Kasvi kukkii ja tuoksuu voimakkaasti keskikesällä kosteilla niityillä ja ojanpientareilla. Kukat sekä ennen kukintaa kerättävät lehdet sopivat juomien ja jälkiruokien maustamiseen. Mesiangervo on helposti allergisoiva, eikä sitä suositella astmaatikoille ja siitepölyherkille.

Nokkonen

Urtica dioica

HUHTI–SYYS

Monipuolinen nokkonen on Suomen villikasveista ravinteikkain. Parhaita ovat nuoret versot. Vanhemmasta kasvista kerätään vain tuoreimmat, kasvin yläosassa olevat lehdet. Ryöppääminen rikkoo nokkosen poltinkarvat, jolloin kasvin polttava vaikutus katoaa. Kerätessä on hyvä käyttää hanskoja ja saksia. Nokkonen sopii pinaatin tapaan keittoihin, leivontaan ja muhennoksiin.

Vuohenputki

Aegopodium podagraria

TOUKO–ELO

Vuohenputki on yleisimmin käytettyjä villivihanneksiamme. Maku on sitruksisen raikas ja muistuttaa hieman porkkanaa. Kasvi sopii lähes kaikkeen ruoanlaittoon. Kokeile purjo-perunasosekeittoon tai salaattipedille. Varmista, ettet sekoita vuohenputkea myrkyllisiin putkikasveihin.

Kaikki helposti yhdeltä kumppanilta

Valio Aimo® on foodservice-alan toimija, jolla on omaa valmistusta, laadukas valikoima ja koko maan kattava jakeluverkosto. Yhdistämme tukun ja valmistajan parhaat puolet, joten voimme tarjota juuri sinulle sopivimman kokonaispaketin. Haluamme olla asiantuntevin kumppanisi ja joka päivä luottamuksen arvoinen.

Search