Siirry sisältöön
Luettavaa tuotteista

Ihan parhaat jälkkärit

Jalkiruokaparfait kulhossa
Tuomas Hämäläinen
Keittiömestari

Työssäni Valio Aimo koekeittiöllä suunnittelen, kokeilen, maistan ja toteutan, eli saan päivittäin tehdä juuri sitä, mitä rakastan, ja kirjoittaa siitä.

Ratkaisemme kaikki jälkiruokaongelmasi. Vain hilloa tai täytettä vaihtamalla saat klassikkoresepteistämme aina uuden version.

Kätevyys on keittiössä valttia. Sitä on esimerkiksi se, että yhtä samaa tuotetta voi käyttää monessa eri reseptissä tai se, että yksi resepti muuntuu helpoksi eri makuiseksi tai sopivaksi erilaisiin ruokavalioihin. Teimme kuudesta suositusta jälkiruoasta reseptit, joiden raaka-aineet on karsittu minimiin ja joissa käytetään paljon samoja raaka-aineita. Vähimmillään niitä on kaksi, enimmillään viisi. Reseptit voi myös muokata vegaaniseksi vaihtamalla maitotaloustuotteet Oddlygood®-tuotteisiin.

Jokaisen perusreseptin maku, makeus ja koostumus syntyvät yhdellä raaka-aineella; joko hillolla tai täytteellä.

Osassa reseptejä on mainittu, jos siihen kannattaa käyttää jompaakumpaa – suositus perustuu lopputuloksen koostumukseen. Valion tuotteista löydät laajan makurepertuaarin appelsiinista kinuskiin. Hillojen ja täytteiden pakkauskoko vaihtelee 2,5 ja 25 kilogramman välillä. Valitse sopivan kokoinen sanko ja käytä tuotetta moneen eri jälkiruokaan. Hilloa ja täytettä vaihtamalla voit siis muunnella reseptiä niin paljon kuin ikinä keksit!

Mikä hilloista on suosikkisi?

Kun vaihtelet resepteissä hilloja ja täytteitä, yllätät asiakkaan aina uudella maulla.


Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search