Siirry sisältöön
Pinnalla nyt

Lihamestarilta saa parhaat neuvot kaupan päälle

Marko Tammela myy pikatukun tuoretiskillä lihaa ja kalaa. Halutessaan asiakas saa myös vinkkejä ja ideoita.

Pikatukun lihamestari Marko Tammelan päivä alkaa aamuviideltä tuoretiskin valmistelulla: ensin sähköt päälle, jääpalat paikoilleen ja sitten kymmenet erilaiset lihat ja kalat houkuttelevasti esille. Kuorman purkamisen jälkeen Tammela palvelee asiakkaita ja tekee tavaratilauksia. Hän ennakoi asiakkaiden tarpeita ja saattaa tilata esimerkiksi 400 kiloa porsaan kassleria tai 100 kiloa broilerin siipiä. Työpäivän aikana Tammela voi muun muassa myydä 150 kiloa tuoretiskin suosituinta tuotetta eli 20-prosenttista naudanlihaa ja sata kiloa porsaan kanttaamatonta kylkeä.

Yleensä pikatukun asiakas tulee hakemaan tiettyä tuotetta, mutta kun Tammela vinkkaa, millainen salaatti tai kastike sopisi sille kaveriksi, ne saattavat lähteä mukaan viereiseltä osastolta. Jos haluttua tuotetta ei löydy, lihamestari suosittelee jotakin muuta. Sopiva tuote löytyy tarvittaessa vaikka pakastekaapista.

Tammela on ammatiltaan kokki, joten hän osaa kertoa, mihin eri lihan osia voi käyttää, miten niitä voi valmistaa tai paljonko raaka-ainetta on hyvä varata syöjää kohden. Hän käsittelee kalat asiakkaalle toivotulla tavalla, poistaa nahkan, fileoi tai leikkaa esimerkiksi medaljongeiksi.


Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search