Kotimainen peruna ja paikallinen tuotantoketju
Oolannin-tuotteiden perusta on laadukas kotimainen peruna, jota on jalostettu Ahvenanmaalla jo 1970-luvulta lähtien. Oolannin perunatuotteilla on Hyvää Suomesta® -merkki, mikä on tuotteiden keskeinen kilpailuetu. Kun raaka-aine tulee läheltä ja valmistus tapahtuu Suomessa, tuotteen alkuperä on läpinäkyvä koko ketjun ajan.
Kiertotalous osana jokapäiväistä tuotantoa
Isoin ekoharppaus Haraldsbyssä tehtiin 1980-luvun lopulla, kun tehtaalle rakennettiin oma biokaasulaitos. Biokaasulaitoksen avulla tehtaalta tuleva biojäte, esimerkiksi perunankuoret, voidaan kierrättää ja hyödyntää. Perunankuorista syntyy biokaasua, tarkemmin sanottuna metaania, jota hyödynnetään energian lähteenä.
Samalla kun biokaasutuotanto lisää uusiutuvan energian määrää, se myös tukee paikallista ravinteiden kiertokulkua. Biokaasulaitokseen tuodaan paikalliselta karjatilalta lehmän lantaa, joka nopeuttaa ja tehostaa biokaasutuotantoa. Biokaasulaitoksella tuotettu biokaasu ohjataan tehtaan omaan tuotantoon, ja prosessissa syntyvä ravinnejäännös ohjataan takaisin viljelijälle lannoitteeksi. Lannan kiertokulku vähentää merkittävästi ravinteiden joutumista maaperään ja pienentää näin koko prosessin ilmastovaikutusta.
Veden kierto ja uusiutuva energia
Biokaasulaitoksen lisäksi tehtaalla on myös oma vedenpuhdistamo. Kun jo kertaalleen käytetty vesi puhdistetaan, sitä voidaan käyttää vielä kertaalleen kuorimattomien perunoiden pesemisessä. Noin 10–15 prosenttia tehtaan käyttämästä vedestä tulee uudelleen käyttöön. Tavoitteena on, että jatkossa prosessivesi ohjataan puhdistuksen jälkeen viljelijöille kasteluvedeksi.
Vuoden 2020 alusta lähtien tehtaan käyttämä sähkö on ollut täysin paikallisen energiayhtiö Allwindsin tuottamaa tuulivoimaa. Yhden tuulimyllyn tuottama sähkö kattaa tehtaan koko vuoden sähkötarpeen.
Hyvää Suomesta, hyvää myös ympäristölle
Oolannin on hyvä esimerkki siitä, miten kotimaisuus ja vastuullisuus voidaan yhdistää tehokkaaseen teolliseen tuotantoon. Tuloksena syntyy tuotteita, joiden alkuperä on selkeä ja joiden vastuullisuudesta voidaan olla varmoja. Kun valinta kohdistuu kotimaiseen perunaan ja Suomessa valmistettuun tuotteeseen, se tukee sekä suomalaista ruokaketjua että kestävämpää tulevaisuutta.
Pakastetut Oolannin perunatuotteet helpottavat myös hävikin hallintaa. Pitkä säilyvyys, tasainen laatu ja helposti annosteltavat tuotteet auttavat keittiöitä suunnittelemaan tuotantoa tarkemmin ja vähentämään ruokahävikkiä.