5 vinkkiä: Näin huomioit lapsiasiakkaat ravintolassa
Simppeli Sormiruokakeittiö -yhteisön perustajan Marjut Ollilan mukaan lapset tulisi huomioida ravintolassa aikuisten lailla.
Vinkki 1: Puhuttele sekä lapsia että vanhempia
Koko pöytäseurueen huomioiminen on tärkeää. Lapsista tuntuu hyvälle, kun he eivät ole henkilökunnalle ilmaa vaan asiakkaita siinä missä muutkin. Katsekontaktin luominen ja lapsille suoraan puhuminen on pieni mutta merkityksellinen ele. Lapsen on myös hyvä antaa puhua rauhassa ja tilata itse, vaikka se kestäisikin muutaman minuutin kauemmin. Myötätuntoiset katseet vanhempien suuntaan oikealla hetkellä ovat myös tärkeitä. Moni vanhempi hermoilee ravintolassa syömistä pienokaistensa kanssa turhaan: missä lapset oppivat olemaan ravintolassa, jos eivät juuri siellä?
Vinkki 2: Muutakin kuin nauravia nakkeja
Lapset syövät yllättävän monipuolisesti, kunhan vaihtoehtoja vain on tarjolla. Voisiko lasten listaan käyttää luovuutta ja tarjoilla muutakin kuin nauravia nakkeja ja ranskalaisia? Moni perhe haluaa tutustuttaa jälkikasvunsa erilaisten makujen maailmaan varhaisessa vaiheessa. Puolikas annos ”aikuisten” listalta on monelle perheelle mieluisampi valinta kuin lasten listan ikiklassikot – ja keventää myös keittiön kuormaa, kun erilaisten annosten määrä pysyy maltillisena. Puolikkaat annokset toimivat varsinkin vähän isompien lasten kanssa. Lasten lautasille annoksen komponentit voi asetella erikseen, jolloin niitä on helppo¬ maistella. Pieni ekstra-koristelu ihastuttaa lapsiasiakkaita aina.
”Lapsen on hyvä antaa puhua rauhassa ja tilata itse, vaikka se kestäisikin hieman kauemmin.”