Katetta buffettiin, toivoi Härmän kylpylä koulutuspäivältään
Valio Aimo tukun koulutuspäivässä Härmän Kylpylälle selvisi kustannustehokkaan noutopöydän salat: suunnitelmallisuus, joustavuus ja asiakkaiden lempeä ohjaaminen.
Valio Aimo koekeittiön uunit pöhisevät Helsingin Pitäjänmäessä. Pöydän ääressä istuvat Ylihärmästä saapuneet vieraat, joille Valio Aimo tukun ruokapalveluiden asiantuntija Petri Nuutinen on luvannut kertoa kustannustehokkaan buffetin saloista.
Kun Härmän Kylpylässä syödään, tehdään se merkittävissä osin juuri noutopöydässä. Aamiaisbuffet katetaan tavallisesti 200–250 vieraalle, ja päivän mittaan sama väki syö myös lounaalla, päivällisellä tai niillä kummallakin.
Kehittämiskohteita löytyy kuitenkin aina, ja juuri niihin on nyt tultu hakemaan vastauksia.
”Valmistamme paljon ruokia uunissa. Haluamme kehittää reseptiikkaa ja valmistusprosesseja sekä vähentää kypsennys-, tarjoilu- ja lautashävikkiä. Valio Aimo tukun ammattilaiset suunnittelevat ja testaavat asioita, mihin meillä ei arjessa juurikaan ole aikaa”, Härmän Kylpylän ravintolatoimen kehitysjohtaja Timo Mäkinen sanoo.
Nuutisen mukaan kaikki lähtee buffetpöydän ja siinä tarjoiltavien herkkujen huolellisesta suunnittelusta. Omaleimaisuus tuo puolestaan lisäarvoa, joka houkuttelee asiakkaita ja saa heidät myös palaamaan.
Härmän valttikortiksi paljastuu asiakkaiden mieliin jäävä jälkiruokapöytä.
”Se on runsas ja näkyy paljon esimerkiksi somekuvissa”, lämpimän keittiön kokki Helena Raivio toteaa.
Valio Aimo® asiakas
Mikä?
Härmän Kylpylä tarjoaa kylpylä-, majoitus-, ravintola- ja viihdepalveluja Kauhavan Ylihärmässä Etelä-Pohjanmaalla. Kylpylän yhteydessä toimiva Härmän Kuntoutus tarjoaa työhyvinvointia tukevia monipuolisia palveluja sekä Kelan ja muiden toimijoiden tukemia kuntoutusjaksoja. Noutopöytä katetaan ravintolaan kolmesti päivässä, lisäksi keittiössä valmistuu kokoustarjoiluja, à la carte -annoksia sekä Kotipizzan ja Rollsin pikaruokaa.
Timo Mäkisen hyvikkivinkki?
”Aiomme vähentää hävikkiä entisestään koulutuksen opeilla eli muun muassa komponentti- ja kylmävalmistuksella, oikeanlaisella esillepanolla sekä pienemmillä kypsennys- ja tarjoiluastioilla.”
Koulutuksesta saadut vinkit auttavat myös työn ja vapaa-ajan erottelussa.
Hyvin esivalmisteltu on puoliksi tehty
Huolellinen esivalmistelu näkyy noutopöydässä kustannustehokkuutena ja hävikin vähentymisenä. Yksi tapa tehdä hyvikkiä on komponenttivalmistus. Kun kasvikset, proteiinit, liemet ja kastikkeet valmistetaan erikseen, ovat komponentit helposti hyödynnettävissä jatkojalostusta varten. Komponentit sekoitetaan keskenään vasta juuri ennen tarjoilua – joskus ei silloinkaan.
”Komponenttiajattelu vaatii joustavan ruokalistan, jossa ruokalajeja ei ole määritelty liian tarkasti ennakkoon. Myös suunnitelmallisuutta tarvitaan: monelle raaka-aineelle mietitään valmiiksi jo seuraavankin päivän käyttökohde”, Petri Nuutinen opastaa.
”Hävikin minimoimisen lisäksi ruokalajien rakenteet pysyvät haluttuina ja houkuttelevuus säilyy läpi serviisin. Miinuksena komponenttivalmistus vaatii serviisin aikana enemmän työvoimaa.”
Tarjolla olleissa kalaruoissa hyödynnetty kylmävalmistusmenetelmä mahdollistaa annosten tekemisen paistovalmiiksi jo edellisenä päivänä. Tapa sopii esimerkiksi vuokaruokiin, paistoksiin, kastikkeisiin ja keittoihin, joita voi kypsentää vaiheittain kysynnän mukaan. Useimmat jälkiruoat valmistuvat keittämättä kylmätärkkelystä hyödyntäen. Kylmävalmistus vaatii kuitenkin reseptejä ja testaamista:
”Ne hoituvat täällä koekeittiöllä, mutta koska ruokaa ei aina voi kylmävalmistettaessa maistaa, reseptiä täytyy sitten noudattaa.”
Lue lisää asiakastarinoita:
3 Kaverin Jäätelöt
Bistro O Mat, ensimmäinen laatuaan
Espoo Catering valmistaa kouluruokaa vertaansa vailla
Kruunu Herkku ja 22 paistinpannua, 5 pataa sekä 60 kokkia
Scandic Kuopio otti käyttöön Valio Aimo verkkokaupan
Sakky tarjoaa hyvät eväät työelämään
Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa
Koko Suomen toimitustukku
Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.
Pääkaupunkiseudun pikatukut
Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.
VALO Tilauspalvelu
VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.