Norvida toimittaa lihaa tilalta lautaselle

Norvida tarjoaa ammattikeittiöihin lihaa, joka on paitsi laadukasta, myös kestävästi tuotettua. Sen varmistavat pitkäaikaiset kumppanuudet, hyvä valvonta sekä asiantunteva asiakaspalvelu, joka auttaa löytämään oikean lihan oikeaan tarkoitukseen.
Norvida on pohjoismainen liha-alan yritys, joka on perustamisestaan asti halunnut myydä liha-tuotteita hyvällä omallatunnolla kuin kaikkein parhaimmille ystävilleen. Se tarkoittaa, että he voivat olla ylpeitä ja avoimia tuotteista, niiden laadusta sekä tuotantoketjusta.
Norvidan laatu- ja vastuullisuuspäällikkö Calle Ramvall kertoo, että kestävä kehitys on liikkuva maali, sillä tieto siitä lisääntyy koko ajan:
”Ennen pohjoismaisille kuluttajille tärkeitä olivat eläinten hyvinvointi ja ympäristökysymykset, kun nyt korostuvat etenkin ilmastonmuutos, sosiaalinen vastuullisuus sekä antibioottien välttäminen.”
Ramvall myöntää, että lihatuotannossa kestävien päätösten tekeminen ei ole yksiselitteistä. Esimerkiksi siipikarja on ilmaston kannalta parempi vaihtoehto kuin nautakarja, mutta toisaalta nautakarja voi elää luonnollisempaa elämää ulkona ja laiduntaa maalla, joka ei sovellu ihmisille tarkoitetuille viljelykasveille.
Tiesitkö?
Ruotsissa lihateollisuutta varten kasvatetusta karjasta 25 prosenttia ei koskaan pääse navetan ulkopuolelle. Norvidalla luku on nolla. Lue lisää: norvida.fi

Monipuoliset verkkokaupat täynnä arkea helpottavia ratkaisuja.

Tilaa tuotteet kätevästi verkkokaupasta silloin kun sinulle sopii.



