Siirry sisältöön
Asiakastarinat

Kruunu Herkku ja 22 paistinpannua, 5 pataa sekä 60 kokkia

Niina Nikulainen Kruunu Herkun tehtaalla.

Kruunu Herkku kokkaa Juvalla perinteistä kotiruokaa käsityönä reilut kolme miljoonaa kiloa vuosittain. Olet saattanut maistaa yrityksen herkkuja hotellissa, lounasravintolassa tai ostaessasi ruokaa vähittäiskauppojen palvelutiskistä.

Valio Aimo® asiakas

Mikä? Kruunu Herkku valmistaa käsin kokattua ruokaa Etelä-Savossa. Tärkeimmät asiakasryhmät ovat kauppojen palvelutiskit ja foodservice-sektori.

Kuka? Niina Nikulainen, myyntijohtaja

Sesongin suosikkijälkiruoka? ”Meidän omat mustikkapannarit! Ne sopivat yhtä lailla leivänpaahtimen kautta aamupalapöytään kuin grillin jälkilämmöstä juhannusherkutteluun. Kaveriksi sopii vaniljakastike, jäätelö tai mansikkarahka.”

Niina Nikulaisen 5 vinkkiä food service -tuotteiden käyttöön

  1. Monipuoliset food service -tuotteet
    Kun tuotteet on käsityönä valmistettuja, tuttuja ruokia, ne sopivat monenlaiseen liiketoimintaan. Keittiössä säästyy aikaa, kun esimerkiksi lihapullia tai jauhelihapihvejä ei tarvitse valmistaa alusta asti. Laadukkailla tuotteilla voi myös viestiä vastuullisuudesta ja nostaa ruokien kotimaisuusastetta.
  2. Helpotusta erityisruokavalioihin
    Useat food service -tuotteet kehitetään jo valmiiksi esimerkiksi gluteenittomaan tai vegaaniseen ruokavalioon sopiviksi.
  3. Vaihtelua lisäkkeisiin
    Paahdettuja perunoita, muusia vai kasvisgratiinia? Erilaisilla peruna- ja kasvislisäkkeillä voi lisätä kasviksia ja vaihtelua linjastolounaan lisäkkeisiin ja kasvisruokiin.
  4. Apua haastaviin työolosuhteisiin
    Hyödynnä valikoimaa esimerkiksi silloin, kun kokkailuolosuhteet ovat haastavat, valmistamiseen käytettävä aika on rajallinen, tilat pienet ja asiakasmäärät suuria.
  5. Personoi Private Label -tuotteilla
    Meillä on foodservice-asiakkuuksia, joille valmistamme ruokaa heidän omalla reseptillään. Heillä ei esimerkiksi ole mahdollista käyttää tiettyä kypsennysmenetelmää omassa keittiössään tai tuotteen valmistaminen vaatii paljon käsityötä. Tuote voi olla yksittäinen tuote tai annos, kuten aamupalapannari tai pasta-annos.

Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search