Siirry sisältöön
Asiakastarinat

Leipomo Juuri levittää juurileivän ilosanomaa

Leipomo Juuri on vain viidessä vuodessa kasvanut Suomen toiseksi suurimmaksi myymäläleipomoketjuksi. Nyt toimipisteitä on yhdeksän.

Lämpimäisten tuoksu varastaa huomion K-Citymarket Jumbon leipäosastolla. Sen takana on Leipomo Juuri, jonka perustaja ja toimitusjohtaja Samuli Honkanen on leipuri itsekin.

”Menin peruskoulusta suoraan leipurikouluun, sillä halusin tehdä työkseni jotain ruokaan liittyvää. Jo lapsena leivoin aina äidin kanssa. Teimme pullaa ja nisu-ukkoja, joihin tökittiin rusinoita silmiksi.”

Honkanen mieltyi heti uransa alussa myymäläleipomoihin, joissa vierähtikin yli 20 vuotta, esimerkiksi Primulalla esimiehenä ja kehitystehtävissä. Omaa bisnesideaansa Honkanen ehti kypsytellä tovin, kunnes esitteli sen Riihimäen K-Citymarketin uudelle kauppiaalle Juuso Östermanille. Ensimmäinen Juuri aukesi vuonna 2019.

”Myin leipomon, jossa ei ollut vielä yhtään tuotetta, mutta Juuso tarttui syöttiin.”

Valio Aimo® asiakas

Mikä?
Leipomo Juuren myymäläleipomoita on K-Citymarketeissa Vantaalla, Hyvinkäällä, Keravalla, Riihimäellä, Salossa ja Tampereella sekä K-Supermarketeissa Tampereeella, Espoossa ja Helsingissä. Uusin myymäläleipomo avautuu Helsingin Malmin K-Citymarketiin. Valikoimassa on leivän lisäksi kahvileipää.

Kuka?
Samuli Honkanen on leipurimestari ja ­toimitusjohtaja.

Honkasen hyvikkivinkki?
”Vähennämme tuote­hävikkiä myymällä eilisiä tuotteita hävikkileipäkasseina. Samalla myös asiakaskunta laajenee, sillä niitä ostavat eri ­ihmiset kuin leipomuksia suoraan tiskistä.”

Jukka Laaksonen, Valio Aimo (vas.) ja Samuli Honkanen, leipomo Juuri. Jumbon Citymarket Vantaa.

Leipomo Juuri testasi Valio Aimo kahvileipämixin

Leipomo Juuri oli Nastolan Koeleipomossa kokeilemassa Valio Aimo kahvileipämixiä, josta leivottiin muun muassa vegaanisia munkkirinkilöitä.

vain öljyä, hiivaa ja vettä. Myös taikinan työstäminen oli sujuvaa ja lopputulos hyvä. Aikaakin säästyi hieman verrattuna perinteiseen munkki taikinan valmistukseen.

”Sokkotestissä ei tajunnut, että tuote oli vegaaninen. Munkki oli pehmeä ja hyvin säilyvä, vielä seuraavanakin päivänä tuoreen oloinen. Aiempi munkkitaikinamme ei kestänyt säilytystä näin hyvin.”

Leipomo Juuren Espoon Lippulaivan-myymäläleipomossa käytetään edelleen Valio Aimo kahvileipämixiä vegaanisten munkkien leivontaan.

Valio Aimo tukun aluemyyntipäällikkö Jukka Laaksonen kertoo, että tuotevalikoimaa on kehitetty myös pieniä leipomoita ja ravintoloita paremmin palvelevaksi. Laaksonen vinkkaa, että Valio Aimo auttaa mieluusti yrityksiä menestymään, ja apu on hyvin konkreettista. Tarjolla on muun muassa reseptiikkaa, trendisparrailua, tuotekonsultointia ja tuotekehitysideoita.

”Leipomokonsulttimme Mika Parviainen oli mukana kehittämässä tuotteita Leipomo Juurenkin valikoimaan, muun muassa täytettyjä croissanteja. Kävimme läpi myös laskiaispullaideoita, sillä Valiolla on niihin sopiva, iso täytevalikoima.”

Valio Aimo jauhomixeillä voi leipoa helposti leivät, kahvileivät ja kakut. Niissä on jopa 10 raaka-ainetta samassa pakkauksessa. Sekoitukset on tarkkaan mietitty ja testattu.

Kuvassa seinää vasten eri kokoisia ja muotoisia leipiä. Kuvassa myös sämpylöitä ja ciabattaa.

Jauhomixeillä tehokkuutta arkeen

Aimo jauhomixeillä teet vaivattomasti suolaisia sekä makeita leivonnaisia. Tuotteet ovat erinomainen apu niin leipomossa kuin pienessä ravintolassakin.


Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search