Siirry sisältöön
Pohjois-Amerikka, ruokakulttuurien sulatusuuni
Vinkkiartikkelit

Pohjois-Amerikka, ruokakulttuurien sulatusuuni

Pohjois-Amerikka, ruokakulttuurien sulatusuuni

Amerikkalainen ruoka mielletään usein pikaruoaksi, mutta oikeasti yhdysvaltalainen keittiö on hyvin monimuotoinen, sillä se on saanut vaikutteita niin intiaanien kuin eri puolilta maailmaa tulleiden siirtolaistenkin ruokakulttuureista. Joka osavaltiolla tai alueella on omat ominaispiirteensä.

Eri kansallisuuksien ruoanvalmistusperinteet sekoittuvat tässä sulatusuunissa ja ne vaihtelevat osavaltiosta toiseen. Atlantin rannikolla syödään runsaasti mereneläviä, kun taas Texasin karjankasvattajat syövät mureaa lihaa.

Koillis-Yhdysvallat:

Koillis-Yhdysvallat heijastaa kulttuuriperintöä varhaisten brittiläisten ja eurooppalaisten uudisasukkaiden maihinnousupaikkana. Alue on hyvin hedelmällistä ja rannikot ovat kalaisia. Täältä tunnettuja ovat mm. Marylandin rapukakut.

Koillis-Yhdysvaltoja voidaan pitää myös dinerien syntypaikkana. Ne ovat pieniä ravintoloita, joilla on laaja ruokatarjonta ja pitkät aukioloajat. Tyypillistä niiden ruokalistalla ovat aamiaisannokset, sandwichit, bagelit, hampurilaiset, salaatit sekä makeat herkut kuten pirtelöt ja omenapiirakat.

Search