Siirry sisältöön
Riisivanukasta, kirsikkaa ja mantelia

Riisivanukasta, kirsikkaa ja mantelia

Joulun herkullinen jälkiruoka tuunataan riisipuurosta. Annos nautitaan kirsikkahillon ja sokeroitujen manteleiden kera. Jälkiruoka sopii sekä à la carteen että noutopöytään.

Riisivanukasta, kirsikkaa ja mantelia

Ainekset

Riisivanukas

Sokeroidut mantelit

  • 0,100 kg kuorellisia manteleita
  • 0,100 kg fariinisokeria
  • 0,050 kg vettä
  • 0,002 kg vaniljasokeria
  • 0,002 kg kanelia

Lisäksi

  • 0,200 kg kirsikkahilloa, esim. St. Dalfour

Ohje

Riisivanukas

  1. Keitä riisit kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, noin 40 minuuttia. Jäähdytä. Vaahdota vispikerma, mausta sitruunamehulla ja sekoita jäähtyneen puuron joukkoon. Annostele annoskulhoihin tai tarjoilukulhoon. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia.

Sokeroidut mantelit

  1. Sekoita pannulla sokeri, vesi ja mausteet. Kiehauta, lisää mantelit ja hämmennä noin viisi minuuttia kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Levitä mantelit leivinpaperille uuninpellille ja paahda uunissa 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja erottele mantelit toisistaan.

Kokoaminen

  1. Lisää riisivanukkaiden pinnalle kirsikkahilloa ja sokeroituja manteleita.
Reseptiyhteistyö
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.

Saman tarjoilutilanteen reseptejä

Saman ruokavalion reseptejä


Kokeile annoslaskuriamme

Valitse annosmäärä
kpl
Valitse annoskoko
g

Huomioithan, että vaihtaessasi annosmäärää raaka-aineet ja kypsennysajat eivät muutu samassa suhteessa.

Ravintosisältö annoksessa

Energia 318 kcal
Proteiini 4,5 g
Hiilihydraatti 36,2 g
Rasva 16,7 g
Tyydyttynyt rasva 7 g
Ravintokuitu 2,1 g
Suola 0,4 g
Kalsium 56,8 mg
D-vitamiini 0 µg

Reseptin ravintosisältö / 100 g

Energia 181 kcal
Proteiini 2,6 g
Hiilihydraatti 20,7 g
Rasva 9,6 g
Tyydyttynyt rasva 4 g
Ravintokuitu 1,2 g
Suola 0,3 g
Tiedot ovat suuntaa antavia.
Ravintosisältöarvot ovat suuntaa antavia, esim. kuidun määrä voi vaihdella eri valmisteissa

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search