Siirry sisältöön
Vinkkiartikkelit

Välimeren maut ruoanlaitossa

Välimeren maut ruoanlaitossa
Tuomas Hämäläinen
Keittiömestari

Työssäni Valio Aimo koekeittiöllä suunnittelen, kokeilen, maistan ja toteutan, eli saan päivittäin tehdä juuri sitä, mitä rakastan, ja kirjoittaa siitä.

Välimeren maissa syödään tuoreista, sesongin mukaisista raaka-aineista valmistettuja ruokia, joita maustetaan yrteillä. Tutustu eri maiden tyypillisiin makuihin ja resepteihin.

Välimerellä suositaan lähellä tuotettua ja sesongin parhaita raaka-aineita

Välimeri on laaja käsite, joka yltää Espanjan Gibraltarilta aina Turkin Iskenderuniin asti peitoten Italian niemimaan, Kreikan rannikot sekä Maltan, Kreetan ja Kyproksen saaret. Välimeri ulottuu myös Ranskaan ja Pohjois-Afrikan maihin asti, joten maantieteellisen laajuutensa vuoksi ei sen ruokakulttuurikaan ole ihan yksiselitteinen. Jokaisella maalla omat ruokaperinteensä.

Yleisellä tasolla Välimeren maissa syödään hyvin alueellisesti, niin että rannikolla nautitaan merenantimia ja mantereella lihaa, kanaa, lammasta ja riistaa, kuten kania. Oliiviöljy, valkosipuli ja yrtit ovat käytännössä Välimeren maustamisen pyhä kolminaisuus. Usein saatetaan kuvitella, että Välimeren ruokakulttuuri on mausteista, mutta eksoottisten mausteiden sijaan, miltei poikkeuksetta maut pyritään tuomaan esiin tuoreiden, sesongin raaka-aineiden kautta.

”Oliiviöljy, valkosipuli ja yrtit ovat käytännössä Välimeren maustamisen pyhä kolminaisuus.”


Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search