Hyppää sisältöön
Perinteinen joulu

Perinteinen joulu

Perinteinen jouluteema syntyy lämpimistä sävyistä, kuusen tuoksusta ja tunnelmallisista valoista. Suomalaisessa joulussa luonto ja aitous ovat pääroolissa. Poimi ohjeet tunnelman luomiseen.


Perinteinen MENU 2

Hyvikkivinkki: Glögiluumut sopivat mainiosti myös liharuokien lisukkeeksi tai jouluisen lämpimän juoman pohjaksi.


Perinteinen MENU 3: Alkupala

Luo näistä ideoista kokonaisuus joko jaettavaksi tai noutopöytään. Hyvikkivinkki: Paahda joululautasen punajuuri- saaristolaisleivän kantapalat uunissa ja käytä joulukalan pinnalle saaristolaisleipämuruna.

Perinteinen MENU 3: Pääruoka

Hyvikkivinkki: Jäähdytä ylimääräinen juuresgratiini ja laita paino päälle. Leikkaa seuraavana päivänä annospaloja ja paista voissa annosten lisukkeeksi.

Perinteinen MENU 3: Jälkiruoka


Perinteinen joulukokki Tommi Tuominen

Perinteinen joulukokki Tommi Tuominen

Perinteinen jouluteema on mukana resepteissäni vahvasti. Pohjalla on perinteisesti joulupöytään kuuluva tuote, jota on tyylikkäästi muokattu modernien makutottumusten ja esillepanon suuntaan, samaan tyyliin kuin Finnjävelissä. Katso alta Tommin luoma perinteinen joulumenu.


Rosmariinikuusi seinälle


Tee ravintolan seinälle kuusi rosmariinista ja puurimoista. Voit tehdä kuusen myös tukevalle seinään nojaavalle levylle, jos et halua kiinnittää kuusta suoraan seinään. Sahaa puurimat eri pituisiksi, jotta saat ne kuusen muotoon. Kiinnitä pitkät rosmariininoksat rimoihin kuumaliimalla. Voit käyttää myös muita vihreitä oksia tai vaikka tekokasveja. Kiinnitä rimat kaksipuolisella teipillä seinään jättäen tasaiset ilmavälit rimoihin.



Kuivakukkia ja heiniä pulloihin


Sommittele noutopöytään erikokoisia ja -värisiä pulloja ryhmittäin ja laita niihin eripituisia heiniä ja kuivakukkia. Voit laittaa sopivan kokoiseen pulloon myös tunnelmaa tuovia ja turvallisia ledkynttilöitä.



Kukkia puulaatikoihin


Näyttävät kukka-asetelmat toimivat aina katseenvangitsijoina. Joulun tunnelmaa asetelmiin saat yhdistämällä vihreisiin kasveihin valkoista ja punaista. Nosta noutopöytään erikokoisia puulaatikoita päällekkäin ja laita laatikon sisään vihreitä, valkoisia ja punaisia tekokasveja ja kukkia.



Helppo kattauskoriste rosmariinista


Pienikin somiste viimeistelee kattauksen. Kierrä rosmariinin- tai muun vihreän kasvin oksaa ympyrän muotoon pieneksi kranssiksi ja kiinnitä huomaamattomalla narulla. Solmi päälle punainen rusetti ja aseta lautasille kattauskoristeiksi.



Koivuhalkoja somisteeksi


Koivuhalot tuovat perinteistä suomalaista tunnelmaa joulupöytään. Poraa koivuhalkoihin ledkynttilän kokoinen reikä, asettele kynttilät reikiin ja nosta asiakaspöytiin, baaritiskille tai noutopöytään.



Maljakkoon upotetut kukat


Kukkien ei aina tarvitse olla perinteiseen tapaan maljakossa. Upota jouluiset kukat maljakon pohjalle, parhaimmalta näyttävät joustavavartiset kukat (esim. tulppaanit), jotka saa ns. kiertämään maljakkoa. Valitse suorareunainen malja, josta kukat näkyvät parhaiten. Nosta kukkamaljat noutopöytään somisteeksi.




Käyttövalmiit printtimateriaalit

Lataa ja tulosta teemaan sopivat, heti käyttövalmiit, printtimateriaalit.

PERINTEINEN-soittolista

PERINTEINEN-soittolista

Tunnelman kruunaa musiikki. Avaa valmiiksi tunnelmaan luotu soittolista ja varmista elämyksellisyys.

To do -lista

Muistitko varmasti tehdä kaikki valmistelut? Lataa tämä to do -lista, johon on valmiiksi mietitty kaikki tarpeelliset tehtävät onnistuneen joulun luomiseen.


Etsi