Siirry sisältöön
Pinnalla nyt

Lisää myyntiä vitriinistä

Lisää myyntiä vitriinistä

Useimmista kahviloista ja lounasravintoloista löytyy ainakin yksi vitriini, johon saat esille houkuttelevia tuotteita näkyvälle paikalle. Ajattelinkin tällä kertaa esitellä muutaman kätevän vinkin, joilla pääset lisämyynnin makuun nopeasti.

Kuten jokainen ravintoloitsija tai kahvilatyöntekijä tietää, vitriinillä voi olla suuri vaikutus myyntiin. Parhaimmillaan vitriini herättää asiakkaassa extempore-ostoksen esimerkiksi herkullisen tuoksun tai houkuttelevan esillepanon ansiosta.

Houkuttelevan vitriinin rakentaminen ei ole vaikeaa. En kuitenkaan puutu tällä kertaa kovin paljoa siihen, sillä aiheeseen löydät hyviä vinkkejä jo täältä. Ajattelin sen sijaan esitellä hauskoja vinkkejä, joilla saat tuunattua tutut tuotteet entistä halutummiksi.

Crounats

Tässä ohjeessa perinteisen herkullinen croissant-aihio saa uuden muodon ja päätyy hauskaksi donitsiksi. Voit viimeistellä valmiin donitsin, tai crounitsin, esimerkiksi toffeella tai suklaalla.

Juusto Crozza

Toinen tavallisista croissanteista tuunattu herkku, jonka voit muokata omaan valikoimaasi sopivaksi. Tässä reseptissä pohjaa on käytetty pizzan tavoin – aina sitä ei tarvitse paistaa, halkaista ja täyttää. Crozzan voit varioida makeaksikin, mutta mikäli haluat suolaista tarjottavaa, juusto, kirsikkatomaatit ja kurkku tuovat mukavaa raikkautta tuotteeseen.

Monkeybread
Smoothie bowl

Search