Siirry sisältöön
Luettavaa tuotteista

Monien mahdollisuuksien levykakku

Monien mahdollisuuksien levykakku
Monien mahdollisuuksien levykakku

Levykakku on vaivattomuutensa ja varioitavuutensa ansiosta mitä parhain tarjottava. Se taipuu erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin, jälkiruoasta kahvin seuraksi ja buffasta viimeisteltyihin annospaloihin. Esillelaitossa on vain mielikuvitus rajana.

Leikittele muodoilla

Leikkaa halutun kokoisiksi paloiksi ja muodoiksi. Kolmiopala tuo näyttävyyttä ja runsauden tunnetta, kun taas neliön mallinen pala toimii paremmin vitriinissä. Palakooksi riittää pienempikin kokoustarjoilussa ja jälkiruokapöydässä. Pieni makea kruunaa hetken. Voit tarjota levykakun ihan sellaisenaan tai koristella sitä mielesi mukaan.

4 koristeluehdotusta levykakuille

  • Juustokakun voi koristella marjakastikkeella, jonka voi valmistaa soseuttamalla Valion suomalaisilla marjoilla tai kinuskiraidoilla, joka valmistuu nopeasti Valio kinuskitäytteestä.
  • Valio puolukkaruudun voi koristella Valio puolukoilla ja Valio kirkaskuumahyytelöllä. Viimeiste sitruunamelissan lehdillä.
  • Valio suklaaruudusta tulee näyttävä tuoreilla vadelmilla tai kukilla koristeltuna. Vaihtoehtoehtoisesti voit käyttää meheviä mangokuutioita ja päälle kiiltoa tuo Valio kirkaskuumahyytelö.
  • Omenapiirakan voi tarjoilla kinuskikermalla, jonka valmistuu nopeasti vatkaten Valio vispikermasta ja maustammalla sen Valio kinuskitäytteellä.

Pikaisen jälkiruoan tarpeeseen

Valio levykakut ovat kypsiä ja 1-2 h sulattamisella valmiita tarjottavaksi. Ne ovat lisäksi korvaamattomia yllätystarpeissa ja hävikin minimoinnissa, sulattaa voi aina vain tarvitsemansa määrän. Levykakku säilyy kylmässä hyvin myös seuraavaan päivään.

Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi Toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksen.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden tilataksesi Pikatukusta. Saatavilla on myös Tilaa & Nouda -palvelu, joka ei edellytä asiakkuutta.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme. Ilman asiakkuutta tilaavat saavat toimituksen pääkaupunkiseudulle.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search