Siirry sisältöön
Pinnalla nyt

Vuoden Kokki 2017 luottaa tarinoiden voimaan

Vuoden Kokki 2017 luottaa tarinoiden voimaan
Vuoden Kokki 2017 luottaa tarinoiden voimaan

Keittiöammattilaiset joutuvat monesti pohtimaan miten annokset saadaan erottumaan edukseen. Vuoden kokiksi valitun Mattias Åhmanin mukaan parhaat annokset ovat kokonaisuuksia, jotka kertovat tarinan.

Vuoden kokiksi keväällä valittu Mattias Åhman on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt työskentelemään useassa laaturavintolassa. Erilaisissa keittiöissä Mattias on oppinut miten ruoka muuttuu ravinnosta kokemukseksi.

– Uskon tarinoiden erottavan ateriat edukseen. Jokaisella on tietysti oma tapansa tehdä asioita, mutta minulle on tärkeää, että ruokani tuntuu minun näköiseltä. Sen pitää olla autenttista ja edustaa sitä mihin ruoanlaitossa uskon. Kun taustalla on idea, syntyy aterian tarinakin helposti.

– Idea ruoan taustalla voi olla hiukan hullukin. Se voi myös lähteä jostain aivan pienestä, kuten yllättävällä tavalla valmistetusta raaka-aineesta. En itse pidä tietokoneella istumisesta ja reseptien hahmottelusta. Haluan sen sijaan kävellä ruokakaupoissa, kokeilla ja tuntea raaka-aineet miettiessäni mikä voisi toimia missäkin ateriassa. Tämä on vahvasti henkilökohtainen juttu, mutta saan itse juuri näin ideoita: näen asioita ja ryhdyn lähes automaattisesti miettimään mitä niistä voisi valmistaa, Åhman kertoo.

25-vuotias Åhman on viimeksi työskennellyt Göteborgissa, mutta asuu nyt Helsingissä. Tavoitteena miehellä on avata tulevaisuudessa oma ravintola, jossa voisi toteuttaa omaa ajatusmaailmaansa.

– Haluan tukea pienten tilojen tuotantoa ja käyttää paikallisia raaka-aineita. Toki hyödynnän aina myös sesongin omia raaka-aineita. Nyt on itse asiassa suosikkiajankohtani, syksy. Sadonkorjuun aika, sienet ja metsästyskausi tuovat paljon mahdollisuuksia syviin, rustiikkisempiin makuihin joista pidän.

– Raaka-aineiden laatu on minulle kaikki kaikessa kokatessani. Huonoista raaka-aineista ei synny hyvää ruokaa.

Mattias Åhman kilpailemassa
Vuoden kokki 2017 Mattias Åhman
Tip icon

Kuka?

Mattias Åhman

25 vuotta

Ensimmäinen työ keittiössä 14-vuotiaana

5 tärkeintä asiaa työssä:

  • Käsillä tekeminen
  • Asiakkaiden arvostus
  • Itsensä kehittäminen joka päivä
  • Hauskanpito, työstä pitää nauttia
  • Hyvien raaka-aineiden hyödyntäminen

Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi Toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksen.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden tilataksesi Pikatukusta. Saatavilla on myös Tilaa & Nouda -palvelu, joka ei edellytä asiakkuutta.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme. Ilman asiakkuutta tilaavat saavat toimituksen pääkaupunkiseudulle.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search