Vuoden Kokki 2017 -kilpailu huipentui Peurungassa
Vuoden kokki on perinteinen, joka vuosi järjestettävä ravintola-alan ammattilaisten kilpailu. Huhtikuussa käydyn Vuoden kokki -kilpailun voittajaksi selviytyi ruotsalaisessa ravintola Bhogassa työskentelevä Mattias Åhman. Kakkossijan vei toisen kerran peräkkäin Finnjävel-ravintolan Teemu Boman.
ELO-säätiön järjestämä Vuoden kokki on toiminut monelle ravintola-ammattilaiselle ponnahduslautana kuuluisuuteen. Myös tämän vuoden voittaja, Mattias Åhman, toivoo voiton avaavan ovia tulevaisuudessa.
Tavoitteeni on avata muutaman vuoden päästä Vaasaan oma ravintola, jossa voin työskennellä yhdessä paikallisten maanviljelijäystävieni kanssa. Ajatuksena on hyödyntää raaka-aineita perheeni ja ystävieni tiloilta. Kertoa siis henkilökohtaista tarinaa ravintolan kautta. Voitto auttaa paljon näiden suunnitelmien toteuttamisessa. Saan tästä julkisuutta, jota tarvitaan, jotta ihmiset tietävät kuka olen, Åhman sanoo.
Göteborgilaisessa Michelin-tähdellä palkitussa ravintola Bhogassa työskentelevä Åhman kehuu Vuoden kokki -kilpailun tasoa.
Kisa oli todella mukava ja oli hauska nähdä miten kaikki työskentelevät. En sinänsä yllättynyt mistään, olin harjoitellut todella paljon kisaa varten. Olin aikaisemmin osallistunut kaksi kertaa peräkkäin vuoden nuoren kokin kilpailuun ja saavutin parhaimmillaan 3. sijan, joten isomman kilpailun voitto oli todella hienoa.
”Pidän itse aika yksinkertaisesta ruoasta. Haluan kuitenkin, että raaka-aineiden harmonia luo suussa tunteen siitä, että siellä tapahtuu paljon asioita samaan aikaan.”
Mattias Åhman
Lue lisää ajankohtaisista aiheista:

Gallup: Millaisia trendejä alalla on nähtävissä?

Kuukauden kampanjatuotteet

Vähemmän hiilidioksidipäästöjä

Arto Rastas ja lounaan uudet tuulet

Radikaalia läpinäkyvyyttä, yhdessä tekemistä ja hyvää palvel…
