Hyppää sisältöön
Pinnalla nyt

Vuoden Kokki Kalle Tannerin kesäiset reseptivinkit

Vuoden Kokki Kalle Tannerin kesäiset reseptivinkit
Vuoden Kokki Kalle Tannerin kesäiset reseptivinkit

Pyysimme Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanneria ideoimaan kesäisen menukokonaisuuden sopivan helppoina resepteinä. Trendikästä raaka-ainetta, piimää, on käytetty suomalaisessa ruoanlaitossa pitkään. Hapatettu herkku on myös yksi Kallen ehdottomista lempiraaka-aineista etenkin kesäisessä ruoanlaitossa. Siitä se ajatus sitten lähti.

— Mietin, että miten piimäpurkillisesta saisi kivasti käytettyä kaiken kerrallaan, kun on vaikka kesällä mökillä ja piimää jää helposti jääkaappiin lojumaan, Kalle kertoo.

— Piimähän on törkeän hyvää vaikkapa friteeratun, paistetun tai grillatun kanan kanssa. Siinä on hyvä maitohapon maku ja sen viskositeetti on juuri oikea esimerkiksi kylmien kastikkeiden tekoon. Se tavallaan jää kiinni ruokaan, eikä vain valahda sen läpi. Piimästä saakin helposti esimerkiksi salaattikastikkeen. Tykkään myös marinoida paljon piimäpohjaisissa sekoituksissa, Tanner kertoo.

— Näiden reseptien lisäksi piimästä saa kivasti vaikkapa piimämajoneesin, joka toimii hyvin paistetun lihan kanssa. Ja kuten reseptien pannukakkuohjeesta huomaa, piimä sopii loistavasti myös leivontaan. Se makean ja maitohapon kombinaatio on aika mukava, Kalle kuvailee. Kuten Vuoden kokki sanoo, piimä on todella monipuolinen raaka-aine, jonka hienouden löytää oikeastaan vasta sitä kokeillessa. Mutta älä pelkästään meitä usko, kokeile itse – Kalle Tannerin kesämenu löytyy kokonaisuudessaan alta. Hän myös jakaa seuraaville kisaan osallistujille vinkkejä haastattelussa.

Vuoden Kokki Kalle Tannerin kesämenu

Piimämarinoitua kananpoikaa, piimämajoneesia ja savustettua varhaisperunaa
Piimäpannukakkuja, marjasalaattia ja jogurttivaahtoa
Vuoden kokki 2018, Kalle Tanner

Etsi