Siirry sisältöön
Sesonki

Riisipiirakan uudet kuviot

Riisipiirakan uudet kuviot
Tuomas Hämäläinen
Keittiömestari

Työssäni Valio Aimo koekeittiöllä suunnittelen, kokeilen, maistan ja toteutan, eli saan päivittäin tehdä juuri sitä, mitä rakastan, ja kirjoittaa siitä.

Lihapiirakka on suomalaisen grillikulttuurin kulmakiveen muurattu perinneherkku. Rakkaan klassikon muotoja, lisukkeita, mausteita, nimiä ja makuyhdistelmiä on monia, paikkakunnasta ja tottumuksista riippuen. Mutta oletko koskaan maistanut lihapiirakkaa, joka on tehty riisipiirakasta?

Ajatuksena ”lihiskukko” saattaa tuntua turhanpäiväiseltä, jopa kummalliselta, mutta tämä herkku täytyy maistaa ennen kuin sen herkullisuuden uskoo. Käytännössä idea on äärimmäisen yksinkertainen: kahden sulatetun raakapakasteriisipiirakanväliin laitetaan Valio Koskenlaskija® jauhelihapihvi, painellaan reunat kiinni, voidellaan voisulalla ja paistetaan uunissa rapeaksi. Lopputuloksena on lihapiirakka, jossa mehevän riisitäytteen alta paljastuu lihaisa jauhelihatäyte ja sen sisältä valuva Koskenlaskija-juustosydän. Koko kauneus on verhoiltu rapealla ruistaikinalla, eli riisipiirakan ruispohjalla. Lihiskukko tarjoillaan tietenkin lihapiirakan tapaan lämpimänä ja kaikilla mausteilla.


Search